Omistajien nimitysvaliokunta
Omistajien nimitysvaliokunnan tehtävänä on valmistella yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen jäsenistä ja heidän palkitsemisestaan sekä etsiä hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaita.
Omistajien nimitysvaliokunnan muodostavat yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa, jotka kukin nimeävät yhden edustajan valiokuntaan. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on kolmella suurimmalla osakkeenomistajalla, jotka on rekisteröity varsinaista yhtiökokousta edeltävän kalenterivuoden lokakuun 31. päivänä yhtiön osakasluetteloon. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, nimeämisoikeus siirtyy osakasluettelon mukaan seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta. Nimitysvaliokunnan jäsenten enemmistön tulee olla yhtiöstä riippumattomia. Valiokuntaan kuuluu lisäksi asiantuntijajäsenenä yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Nimitysvaliokunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja ja valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitysvaliokunta on päätösvaltainen, kun enemmistö jäsenistä on paikalla. Omistajien nimitysvaliokunnan tulee pääsääntöisesti antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle helmikuun loppuun mennessä, kuitenkin aina viimeistään neljä viikkoa ennen yhtiökokousta sinä vuonna, jolloin varsinainen yhtiökokous pidetään.
Nimitysvaliokunnan jäsenet kaudella 2024 - 2025
- Kari-Pekka Kronqvist, vt. konsernijohtaja, strategiajohtaja, Oulun kaupungin edustajana
- Tuomo Tamminen, maanviljelijä, hallintoneuvoston puheenjohtaja, Arvo Invest Nordic Oy:n ja Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan edustajana
- Janne Metsä, Senior Executive Search Consultant, Janne Pakarisen ja Japak Oy:n edustajana